Code of Conduct Company Broman Groupin CSRD-kumppaniksi
Code of Conduct Company aloitti tänä keväänä yhteistyön Broman Groupin kanssa yhtiön vastuullisuustyön kehittämiseksi. Yhteistyön tavoitteena on valmistautua EU-sääntelyn mukaiseen kestävyysraportointiin (CSRD), jonka myötä yhä useamman yrityksen tulee raportoida vastuullisuustyöstään taloudellisten lukujen rinnalla.
Vastuullisuutta on toteutettu Broman Groupissa monin tavoin jo pitkään ja vastuullisuus on osa arvoja, mutta raportointiuudistus kannustaa tekemään työtä entistä systemaattisemmin ja kattavammin. Yhteistyö Code of Conduct Companyn kanssa varmistaa hyvät lähtökohdat raportointiin ja auttaa identifioimaan yhä uusia mahdollisuuksia kehittyä vastuullisuuden saralla.
Code of Conduct Company auttaa Broman Groupia muodostamaan kokonaiskäsityksen yhtiön toiminnan nykytilasta suhteessa kestävyysraportoinnin vaatimuksiin. Kestävyysraportoinnin standardit velvoittavat laatimaan olennaisuusanalyysin, jonka tavoitteena on tunnistaa yhtiön toiminnan kannalta olennaiset vastuullisuusvaikutukset, riskit ja mahdollisuudet. Code of Conduct Company tukee Broman Groupia olennaisuusanalyysin toteuttamisessa. Nykytila- ja olennaisuusanalyysin pohjalta muodostetaan tiekartta ja suunnitelma tarvittavista käytännön toimenpiteistä, joilla varmistetaan yhtiön valmius raportoida kestävyysraportointidirektiivin mukaisesti, sekä rakennetaan runko varsinaiselle kestävyysraportille.
”Kumppanin näkökulmasta tässä työssä on hyvin olennaista ymmärtää sekä kestävyysraportoinnin asettamia vastuullisuusvaatimuksia että yrityksen liiketoimintaa ja toimintaympäristöä, jotta vaatimuksiin pystytään vastaamaan aidosti liiketoimintalähtöisesti”, Code of Conduct Companyn toimitusjohtaja Niina Ratsula toteaa.
Vastuullisuus valintakriteerinä myös kumppanin valinnassa
Broman Groupille on tärkeää, että vastuullisuustyötä lähdetään tekemään kumppanin kanssa, jolla on vastuullisuusosaamisen lisäksi valmiudet ymmärtää konsernin toimintaympäristöä sekä liiketoimintaa. Myös kotimaisen yrityksen valitseminen yhteistyökumppaniksi koettiin vastuullisena valintana.
”Code of Conduct Companyn osaamista hyödyntämällä saamme varmuuden siitä, että raportointimme on riittävää, kattavaa ja kehittyvää. Odotamme kumppanin haastavan meitä ja uskon, että tunnistamme uusia mahdollisuuksia vastuullisuuden kehittämiseen. Yhteistyö lisää vastuullisuusosaamista läpi organisaation, ja jatkossa vastuullisuustyötä voidaan edistää entistä enemmän myös organisaation oman osaamisen kautta”, sanoo Broman Groupin toimitusjohtaja Toni Stigzelius.
Lisätiedot:
Code of Conduct Company Oy, toimitusjohtaja Niina Ratsula, puh. 050 486 9821, niina@codeofconduct.fi
Broman Group Oy, toimitusjohtaja Toni Stigzelius, puh. 040 181 6906, toni.stigzelius@bromangroup.fi
Code of Conduct Company on konsulttiyritys, joka auttaa organisaatioita rakentamaan vastuullista yrityskulttuuria ja eettistä liiketoimintaa erityisesti sosiaaliseen vastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyvien hankkeiden parissa. Code of Conduct Companyn työn kantava voima on visio vastuullisemmasta, oikeudenmukaisemmasta ja inhimillisemmästä työelämästä.
Broman Group -konserni on autojen ja moottoripyörien varaosa- ja tarvikemyyntiin sekä työkalujen, veneily- ja kalastustarvikkeiden, kodin ja vapaa-ajan tuotteiden myyntiin erikoistunut konserni. Noin 2000 ammattilaista työllistävä yhtiö kuuluu alansa johtaviin toimijoihin Suomessa. Se palvelee asiakkaitaan Motonetin, AD VaraosaMaailman, Finntestin ja Broman Logistics -logistiikkakeskusten kautta. Konsernin vuoden 2022 liikevaihto oli 470 miljoonaa euroa. Broman Group edistää suomalaista hyvinvointia tukemalla vuosittain monia yleishyödyllisiä kohteita, kuten lasten ja nuorten avustustyötä, urheilua, kulttuuria, sotaveteraaneja ja maanpuolustustyötä.