Esihenkilökoulutus speak up -kulttuurista SATOlle

Katseen kääntäminen on usein helpompaa kuin epäkohien ääneen sanominen ja asiattomaan toimintaan puuttuminen. Niin sanottu bystander-ilmiö ei ole turhaan keksitty – meille ihmisille on hyvin luonnollista jäädä sivustaseuraajan rooliin. Erityisesti silloin, kun puuttuminen, vaikea keskustelu tai oman mielipiteen esiin tuominen sisältää sosiaalisen riskin.

Meillä oli ilo pohtia SATOn esihenkilöiden kanssa speak up -kulttuuria käsittelevässä koulutuksessa, miten käydä vaikeita keskusteluja ja puuttua epäkohtiin.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta Megan Reitzin ja John Higginsin kehittämä TRUTH-malli tarjoaa meille sisäisen viitekehyksen, jonka avulla voimme käydä merkityksellisempiä keskusteluja – sekä puhujan että kuuntelijan roolissa.

Teoreettisessa keskustelussa ajattelemme usein olevamme se ihminen, joka puuttuu. Mutta tosipaikan tullen emme aina edes huomaa, kun joku ympärillämme kokee toimintamme puuttumattomuudeksi. Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa on tunnistaa, ettemme ehkä olekaan niin lähestyttäviä ja hyviä kuuntelijoita kuin kuvittelemme!

”Koulutus oli erinomainen! Sisältö oli mielenkiintoista ja esimerkit havainnollistavia. Saimme paljon eväitä epäkohtiin puuttumiseen ja epämukavien keskusteluiden käymiseen. Niina oli sujuva ja selkeä puhuja ja piti otteessaan koko koulutuksen ajan. Kiitos inspiroivasta ja valtavalla ammattitaidolla toteutetusta koulutuksesta!”

– Leena Rentola, VP, General Counsel, SATO


Kaipaatko tukea eettisesti kestävän toimintakulttuurin kehittämiseen ja kartoittamiseen? Autamme mielellämme!

Ota yhteyttä

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Code of Conduct Company.

Mikonkatu 8 A, 6krs,
00100 Helsinki, Finland

info@codeofconduct.fi
tel. +358 50 486 9821