Yritysetiikka – maineenhallinnan tärkein työkalu

Saamme lähes päivittäin lukea lehdistä organisaatioista, joiden johtamiskulttuuri tai tapa toimia on joutunut (tai päässyt) yhteiskunnallisen tarkastelun alle. Jos yritysetiikassa ei ole noudatettu yleisesti hyväksyttäviä toimintatapoja, näkyvät seuraukset usein pian yrityksen julkisuuskuvassa ja asiakssuhteissa sekä houkuttelevuutena yhteistyökumppanina tai työnantajana. Seuraukset yhä usemmmin näkyvät myös yksittäisten henkilöiden työsuhteiden päättymisenä.

Se, mitä tuo ”yleisesti hyväksyttävä tapa toimia” on, ei aina ole yksiselitteistä. Usein yritys saattaakin huomata sen bisnesetiikan lähteneen väärille teille, vasta kun ollaan otsikoissa.

Mitä on yritysetiikka?

Lähtökohtaisesti yrityksen etiikka kuvastaa yrityksen näkemystä oikeasta ja väärästä. Eettinen yritys pyrkii toimimaan siten, että se tuottaa yhteiskunnalle hyötyjä ja toimii lakien, sääntöjen sekä määrittelemiensä arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Eettiset periaattet kirjataan yleensä yhteiseksi ohjesäännöksi, josta voidaan käyttää termiä Eettinen ohjeisto tai #codeofconduct.

Eettisyyttä on helppo lähteä tulkitsemaan esimerkiksi ihmisoikeuksien ja ympäristön suojelun kannalta: Eettinen organisaatio ei käytä lapsityövoimaa ja pyrkii vähentämään tai välttämään saastuttamista. Nämä, sekä yleinen liiketoiminnan rehellisyys ja lainmukaisuus ovat yleisesti tunnistettuja eettisiä sääntöjä, joita suurin osa nykypäivän yrityksistä jo noudattaa.

Sitten on astetta vaikeampia kysymyksiä, jotka harvoin ovat mustavalkoisia. Laajennetaan yritystoimintaa maahan, jossa toiminta edellytyttää viranomaisten lahjomista. Vastaanotetaan kestitystä tai lahjoja potentiaaliselta toimittajalta ennen hankintapäätöksen tekoa. Käännetään katse kun tuottavin myyntiedustaja toimii ”keinoja kaihtamatta”. Ei osata reagoida oikealla tavalla työpaikkakiusaamiseen tai seksuaaliseen ahdisteluun. Eettisesti toimiva yritys jättää rahan ottamatta ja antamatta, ja puuttuu epäasialliseen käytökseen, mutta samalla kenties tiedostaa omien liiketoimintamahdollisuuksien kapenevan.

”Eettisten toimintaperiaatteiden vaatiminen yhteistyökumppaneilta voi olla brändin ja maineen kannalta positiivinen valinta.”

Ei riitä myöskään enää, että varmistetaan oman toiminnan eettisyys. Yritykset tekevät yhä enemmän linjauksia sen koko toimitus- ja arvoketjun suhteen määrittelemällä millaisia toimittajia ja jälleenmyyjiä yrittäjä haluaa liiketoiminnassaan käyttää. Tämä voi olla brändin ja maineen kannalta myös positiivinen valinta.

Eettiset valinnat tulee näkyä jokapäiväisessä toiminnassa

Organisaation jokapäiväiset eettiset valinnat ovat vahvasti yhdistettynä yrityksen kulttuuriin ja yrityksessä omaksuttuun – yhdessä sovittuun – tapaan tehdä asioita. Uusia henkilöitä rekrytoitaessa pyritään tunnustelemaan uuden tulokkaan sopivuutta yrityksen arvoihin ja eettisiin valintoihin ja toisaalta uusille tulokkaille on tärkeää heti alusta lähtien viestiä yhteiset eettiset periaatteet. Jos niihin palataan vasta muutaman kuukauden työssäolon jälkeen, voi niiden merkityksellisyyteen liittyvä kokemus hälvetä.

Toisaalta on hyvä tunnistaa, että eettiset valinnat perustuvat paljolti myös organisaatiota edustavien yksilöiden arvomaailmaan, eivätkä yrityskulttuuri tai paperille kirjatut arvot ja ohjeet pelkästään voi luoda eettistä toimintaa, elleivät yksittäiset henkilöt koe yrityksen ajatusmaailmaa omakseen. Jokaisella eettiseen skandaaliin päätyneellä yrityksellä – Wolkswagen, Siemens, Enron, Wells Fargo jne – on ollut hienosti laaditut arvot ja Code of Conductit koristamassa verkkosivuja ja yrityksen käytäviä. Ne eivät vain ole heijastaneet todellisuutta.

”Viime kädessä yrityksen eettisyys muodostuu sen yksittäisten työntekijöiden jokapäiväisistä tekemisistä ja sanomisista.”

Organisaatioilla ei tänään ole enää varaa lipsua eettisistä periaatteistaan (olivat ne sitten kirjattuna ylös taikka eivät), vaan liiketoiminta tulee rakentaa rehelliselle ja vastuulliselle pohjalle. Brändi ja julkisuuskuva ovat herkkiä eettisille riskeille ja riskien toteutuessa vaikutukset ulottuvat työnantajakuvaan, sijoittajiin, asiakassuhteisiin ja muihin kumppanuuksiin.

Jokaisen johtajan ja työntekijän tärkein kysymys tulisikin joka ikinen päivä olla: miten minä varmistan, että omalla toiminnallani, omilla päätöksilläni, edistän organisaatiomme eettistä kulttuuria? Viime kädessä yrityksen eettisyys muodostuu sen yksittäisten työntekijöiden jokapäiväisistä tekemisistä ja sanomisista.

Kaipaatko oppia siihen, miten parantaa yritysetiikkaa? Lue lisää koulutuksistamme.

Ota yhteyttä

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Code of Conduct Company.

Postiosoite: Tiilimäki 24 A 1,
00330 Helsinki, Finland

info@codeofconduct.fi
tel. +358 50 486 9821